sunnuntai 16. lokakuuta 2016

Valmistautumista talveen

Pihalla alkaa kaikki olla valmista talven tuloon. Puutarha on siivottu ja omenapuut on suojattu. Aurausviitat valmiina lumen tuloon.


Talossakin on jo kaikki valmiina.




Alkuperäisitä tikkaista tuli todella hienot! Ne ovat kuin piste I:n päällä.

Sepelikasa on vielä vähän tiellä, mutta eiköhän tuosta pääse.

lauantai 10. syyskuuta 2016

Veistosali & käsityöluokka

Aloiteltiin loman lopulla salien lattioiden putsausta. Nyt on jo vestosali putsattuna ja sepelit levitettynä. Ja onhan siellä jo "monitoimikoneen" perustuskin.

Uusi oviaukko.

Käsityöluokan lattiaa ja pönttöuunin perustusta.



Uusi oviaukko ja hiukan kosteat hirret :)



Keittiön sisääkäynti valmiina

No tulihan se valmiiksi jo ennen lomaa. 

 Ja uusi piippu tuli myös valmiiksi, nyt ollaan vaan ooteltu peltimiestä tekemään pellitykset loppuun.
Jos vaikka ennen lumia tai sitten ens keväänä.


sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Kevät ja rakentamista









Joen puoelen ikkunat saatiin laitettua jokunen viikko sitten, viime viikon aikana saatiin pihanpuoli tähän vaiheeseen