tiistai 18. elokuuta 2015

Taas aletaan

Nyt kun asunnon puoli alkaa olla jo aika hyvällä mallilla, siirryttiin hyvän sään salliessa kunnostamaan veistosalin ulkoseinää. Tästähän aloiteltiin aikoinaan asunnon puolella. Minä aloitin ikkunoiden kunnostuksen ja rakentaja kiipesi telineille rapsuttamaan seinää puhtaaksi.




Ulkona rapsuttaminen ja hiominen on paljon mukavampaa kuin sisällä. Tuuli pitää huolen ilmanvaihdosta. Ikean säädettävät pukkijalat oli loistava keksintö tähänkin hommaan.


Edellinen ikkunoiden korjausmenetelmä ei noudattanut ihan perinnerakentamisen oppeja. Ikkunat oli harsittu aika isoilla nauloilla kiinni pokiin ja viimeistelty silikoonilla.


Puutarhan ensimmäinen kesä

Lavapuutarha toimi todella hyvin, mitäs nyt myyrät söivät tiilirenkaassa kaikki kurkut ja kurpitsat. No krassi valtasi ison osan tuosta renkaasta silmän iloksi. Muuten satoa on tullut reippaasti ja nyt kun on lämmintäkin, alkaa puutarha näyttämään puutarhalta.






Brokkolia