Lämpöä uunit tuottaa ihan mukavasti, vaikka vain joka toinen päivä on nyt poltettu pesällinen.
torstai 22. lokakuuta 2015
Piippu
Rakentaja muurarina on muurannut piippua jokusen viikon. Meinasi, että rouvan "kruunu" on töiseviä, no komia siitä ainakin tuli.
Lämpöä uunit tuottaa ihan mukavasti, vaikka vain joka toinen päivä on nyt poltettu pesällinen.
Lämpöä uunit tuottaa ihan mukavasti, vaikka vain joka toinen päivä on nyt poltettu pesällinen.
lauantai 19. syyskuuta 2015
Olohuoneen sisustusta
Peräkammari, jota myös olohuoneeksi kutsutaan, sai uunin ja pinnat ennen juhannusta. Mutta muuten sisustus on ollut vähän hakusessa. Toisaalta sen vuoksi, että osa huonekaluista oli nuorten puolella. Heidän lähtiessä opiskelemaan, aloitin kuunnostusurakan.
Huoneen hallitsevin huonekalu on Rakentaja nojatuoli. Pikku-Liinun löytö oli kankaiden ja täytteiden osalta huonossa kunnossa, mutta verhoilija teki hyvää työtä. Tälläisiä design huonekaluja löytyy tosi harvoin tältä korkeudelta, mutta tarinan mukaan tama on ollut erään pohjois-suomalaisen vaikuttajan ja kansanedustajan tuoli.
Folke Ohlssonin tuoli on todella hieno, kallistusmekanismit ja kaikki. Nyt jakarahina on nahkainen palli, mutta jos joskus tulisi vastaan tuoliin kuuluva ottomanni.
Olohuoneen tapetti oli loppujen lopuksi tosi hyvä valinta. Huoneeseen sain hiukan tummasävyisen tunnelman...
TV rahina on vielä Ikean laatikko, eiköhan se oikea tule vielä joskus vastaan. |
Singerin hioin kevyesti ja laitoin Osmon kirkkaan puuvahan pintaan.Itse kone puuttuu, mutta se ei minua haittaa, sisälle laitoin pienen laatikon kyniä ja muuta pientä tavaraa varten.
Tämä vanha kaappi oli ystävän äidin vintillä kosteutta ja jotain muuta möhmää päälleensä saaneena. Pitkän matkan taivallettuaan se päätyi tänne odottamaan käsittelyä.Väriltään kaappi oli mustanruskea ja koska jouduin aikalailla rohkeasti hiomaan, vanha petsi ei ollut enään tasaisesti puun pinnalla. Rohkeasti (minulle) ostin purkin punaista lakkaa (nimeltään chili) ja käsittelin kaapin sillä kolmeen kertaan. Luonnossa tämä on paremman näköinen kuin tässä kuvassa.
tiistai 18. elokuuta 2015
Taas aletaan
Nyt kun asunnon puoli alkaa olla jo aika hyvällä mallilla, siirryttiin hyvän sään salliessa kunnostamaan veistosalin ulkoseinää. Tästähän aloiteltiin aikoinaan asunnon puolella. Minä aloitin ikkunoiden kunnostuksen ja rakentaja kiipesi telineille rapsuttamaan seinää puhtaaksi.
Edellinen ikkunoiden korjausmenetelmä ei noudattanut ihan perinnerakentamisen oppeja. Ikkunat oli harsittu aika isoilla nauloilla kiinni pokiin ja viimeistelty silikoonilla.
Ulkona rapsuttaminen ja hiominen on paljon mukavampaa kuin sisällä. Tuuli pitää huolen ilmanvaihdosta. Ikean säädettävät pukkijalat oli loistava keksintö tähänkin hommaan.
Edellinen ikkunoiden korjausmenetelmä ei noudattanut ihan perinnerakentamisen oppeja. Ikkunat oli harsittu aika isoilla nauloilla kiinni pokiin ja viimeistelty silikoonilla.
Puutarhan ensimmäinen kesä
sunnuntai 14. kesäkuuta 2015
Puutarha
maanantai 11. toukokuuta 2015
Äitienpäivä 2015
Eikös se aina ole Äitienpäivänä kaunis sää ? No ainakin tänä vuonna oli. Kukkien ja Brita tortun lisäkäksi sain kukka tapetin peräkammariin.
Ja koska oli mitä mainion sää, Henna käsitteli minulle lavakauluksia tervalla. Nämä tulevat uudelle kasvimaalle lavoiksi. Tarkoitus on laittaa aina kaksi päälekkäin.
Saas nähdä onnistuuko tämä kohopenkki.
Uunikin on jo valmina. Tässä tapetti ennen maalausta.
Ja ensimmäisen maalauskerran jälkeen. Aurinko vääristää väriä.
Ja koska oli mitä mainion sää, Henna käsitteli minulle lavakauluksia tervalla. Nämä tulevat uudelle kasvimaalle lavoiksi. Tarkoitus on laittaa aina kaksi päälekkäin.
Saas nähdä onnistuuko tämä kohopenkki.
lauantai 18. huhtikuuta 2015
Peräkammari
Talviloma sairasteltiin ja pelattiin Rummikubia, mutta jotain "pientä" saatiin tehtyä peräkammarissa.
Katto on maalattu ja listotettu, ikkunat listotettuna, uunin tausta seinä laudotettuna ja pinkopahvitettuna. Tapetti tälle seinälle on vielä tulossa, toivottavasti ensi viikolla saadaan
Sisustaminen on ollut vähäisempää, mutta jos tässä pääsisi taas vauhtiin kevään edetessä.
Mutta pelargoniat ovat lähteneet hyvään vauhtiin, myös nuo mummon viime kesäiset.
Katto on maalattu ja listotettu, ikkunat listotettuna, uunin tausta seinä laudotettuna ja pinkopahvitettuna. Tapetti tälle seinälle on vielä tulossa, toivottavasti ensi viikolla saadaan
Kahden kerroksen väkeä pingotuksessa |
Toiseksi ylimmäinen rengas paikoillaan. |
Tulipesä |
Sisustaminen on ollut vähäisempää, mutta jos tässä pääsisi taas vauhtiin kevään edetessä.
Mutta pelargoniat ovat lähteneet hyvään vauhtiin, myös nuo mummon viime kesäiset.
Mummon pelaregoniat. Takana olevat muraatit talvehti myös hyvin ja ovat jo valtavan isoja. |
sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
Aurinko paistaa ja rakentajilla happimyrkytys
Aivan upea sää on ollut tänä viikonloppuna. Molemmat päivät ollaan vietetty ulkona ihan aamu kahdeksasta alkaen. Eilen kävimme tekemässä pitkiä lenkkejä jäällä ja toisella kerralla ihan hiitäen. Uni tuli jo heti kymmenen jälkeen ....
Henna otti nämä kuvat jäältä. Kaadetujen puiden pölkyt saatiin roudattua porukalla ylös jo aikaisemmin, ja nyt niitä on näin kauniilla ilmalla pitkottu ja kärrätty kuivumaan.
Tässä kuvassa näkyy horisontissa Nuojuan voimalaitoskin.

torstai 26. helmikuuta 2015
keskiviikko 4. helmikuuta 2015
Ennen ja jälkeen - Eteinen ja Kirjasto
Kokoan muutamia kuvia projektin etenemisen varrelta, otsikolla ennen ja jälkeen. Tämä tila oli ennen koulun eteinen, josta oli käynti vasemmalla oleviin luokkiin.
sunnuntai 1. helmikuuta 2015
DIY - tupsuryijy
Muutaman talven olen tehnyt illalla teeveetä katsellessa tupsuja. Kun sitten ennen joulua keräsin kaikki pyykkikoriin, rakentajakin ihmetteli mitä noista palloista oikein tulee.
No ryijy siitä tuli.
Komeroita ja komeroita
Salin komeron hyllyt on nyt maalattu ja asennettu. Komeron seinät maalasin tummemmalla harmaalla ja hyllyt ovat valkoiset.
WC:n komero sai myös sormipanelit. Alaosaan tulee aikanaan pesukone.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)