keskiviikko 30. huhtikuuta 2014

Pitkäkin loma loppuu



Meillä sitä pestään talon seinätkin kevään tullen. No ei sentään kaikkia, Bulevardin päätyyn tuli mustaa hometta viime syksynä, joka kyllä lähti pois ihan homepesulla. Nyt kun tarvittiin teline joka tapauksessa niin pesin seinän kokonaan.


WC.n ikkunakin on paikallaan. 

Keittiön yläkaapit alkavat hahmottua.


WC:n "salaovi" paikoillaan.

Laanaojalainen ja rakentaja.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Kävi sitten niin, että säikähdin hengiltä kun eilen saunan pukuhuoneessa kuulin metsästä rapinaa ja olin varma että nyt siellä on vähintään palkkamurhaaja puukon kanssa. Piti kiskoa isä lauteilta tarkastamaan, ja sehän juoksi suuna päänä pihalle ja löysi sieltä uuden lemmikin.


Säikyttelijä ei sen sijaan pelännyt meitä melkein ollenkaan. Hipsin hakemaan rassukalle laanaojalaiselle leipää ja se melkein juoksi vastaan. Suu vain nappasi kun kolme viipaletta katosi pieninä muruina nokkaan. Siinä sitten istuttiin aikamme ja juteltiin mukavia, sisälle palatessa rouva melkein seurasi perässä.


Muitakin lemmikkejä on hoivattu. Karvalapsi sai leikkiä pahvilaatikoilla sen aikaa kun Hulluilta Päiviltä ostetut lamput kuorittiin pakkauksista. Hauskuutta riitti ennen kuin laatikot saatiin edes auki.



Oravat ovat myös ilmestyneet lintulaudalle kaikkien peippojen ja tulkkujen sekaan, ja ronskisti heivauttaa oravarouva ukkonsa alas syöttöalustalta kun hänellä on ruokatunti menossa. Miura melkein kaivoi ikkunaan reiän kun näki oravaherran olohuoneen syöttölautasen alla.


Näppärästi se sujuu linnunsiementen syönti. Pää luukkuun, takajalat tiiviisti puuhun kiinni ja vartalo hieman rullalle niin pystyy etutassuilla nakertamaan.


-Henna

keskiviikko 23. huhtikuuta 2014

Mistä on hyvä loma tehty

Kahden viikon loma kääntyy jo loppusuoralle, mutta paljon on tapahtunut ja saatu aikaankin. Lapset ja karvalapsi viettivät pääsiäisen täällä ja kesävieraat saapuivat sankoin joukoin (joutsenet, lokit, peipot, talonomistaja(västäräkki), mustarastaat (idols voittaja) jne.



Lapset sai puut kerättyä kuivumaan. Nyt näitä on 5 häkkyrää kaiken kaikkiaan.




 Saunan piippu nuohottiin ja nokikolarille tehtyä hyvät sillat (kestävät pitempään kuin itse sauna).

 


Pukuhuoneen hormin reikä paikattua ja nuoriso teki hienon taideteoksen äidin iloksi.




Vanhat lattia niskat lämmittävät nyt.





Sisällä talossa:



Minä sain luvan tehdä tasoitushommia:
Keittiön ainoat yläkaapit valmistuvat.




Kevättä rinnassa ja lunta maassa: