sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Uunin harjakaiset

Makuuhuoneen uuni on nyt valmis. Hieno siitä tuli.
Olohuoneen seinä saatiin levytettyä viime viikonloppuna ja nyt saatiin sitten myös makulatuuripaperit pintaan. Nyt pitäisi sitten löytää sopivat värit sekä makuhuoneen että olohuoneen seiniin - vaikeeta hommaa.


Kruunua myöten valmis !

Olohuone saatiin myös tapetoitua.
Olohuoneesta keittiön ovelle päin.


Keittiön takaseinä.

 Mutta pelarkuut talvehti tosi hyvin ja molemmat lähtivät jo heti tammikuussa pukkaamaan uutta versoa. Nyt on jo noin 8 tainta juurtumassa.
Kevättä rinnassa. 

Saatiin lauantaina tehtyä hiukan myös ulkohommia - puita pilkottiin ja koottiin häkkiin kuivumaan, Niin ja tietysti saatiin yksiöt siivottua, että on ens kesän vuokralaisilla puhtaat pahnat. Ei muuta kun Henna vuokrasopimuksia sorvaamaan,
Yksiön siivous,

lauantai 22. maaliskuuta 2014

Kaunis kevät päivä

Tänään oli todella kaunis kevätpäivä ja päätettiin jo aamutuimaan, että ensin liisteröidään olohuoneen seinät ja sietten mennään ulos- ympäristönopin töihin. 6 puuta kaadettiin ja roudattiin saunalle, oli mukavaa ja rankkaa ainakin rouvalle - toisella puoliskolla olisi riittänyt virtaa vaikka pilkkoa ja häkittää klapit. No hyvän ruuan jälkeen oli jo saunan lämmitys mielessä. Hieno päivä ! ja imeytyskentän paikka alkaa jo hahmottua kuin myös minun uusi kasvimaa ja hedelmätarha.






maanantai 3. maaliskuuta 2014

Makuuhuoneen seinät



Makuuhuoneen materiaalikokeilut jatkuu. Ikkunaseinät on  levytetty kahteen kertaan puukuitulevyllä. Levyt liisteröitiin selluloosaliisterillä, kitattiin ruuvinkannat sekä saumat ja sitten lauantai illan huvina laitettiin makulatuuripaterit paikoilleen. Tapetointi onnistui hyvin jos ja kun muistaa laittaa liisteriä reilusti. Itse maalaus tehdään myöhemmin kun saadaan seuraavatkin seinät valmiiksi.