sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Hyvää Joulua





















Pukki toi Hennalle uuden kameran ja tässä on tämän päivän otoksista parhaimpia.

lauantai 12. marraskuuta 2011

Lattiapaskiainen finaalissa (asunnon puolella)

No nyt sain tyhjennettyä viimeisenkin huoneen lattian alusen. No tokihan isi aikoi vielä tarkistaa tuloksen ;-).


Isi on tänään jo saanut yhden seinän pätkän asetettua uudelle tuelle ja kohta pääsee purkamaan ilmaan jäänyttä tulisijan perustusta, jotta saadaan uusi samalle paikalle.








lauantai 29. lokakuuta 2011

Syysloma loppuu ja kelloja siirretään taaksepäin













Orvokit jaksaa kukkia talon päädyssä, mutta lämpimät säät ei tälläkertaa meitä haittaa. Ollaan saatu tyhjennettyä maata lattian alta sekä tehtyä perustuksia. Tänään oli tuulinen mutta poutainen päivä ja isi halusi suojata viimeisen lappeen huonoja kohtia talvea vasten. Ensi vuonna sitten jatketaan tuolla lappeella.







torstai 27. lokakuuta 2011

Rakentajakaveri


Tälläinen uusi kaveri ilmestyi valutalkoisiin. Henna sai talletettua yhden hyvän otoksen vikkelästä viipertäjästä.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Loman viettoa

Tässä on nyt se "kysytyn" saaristolaisleivän resepti:

Ohejeesta tulee kaksi leipää
1 l piimää
75g hiivaa
3 dl kaljamaltaita
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
3 dl siirappia
1 rkl suolaa
8 dl vehnä tai hiivaleipäjauhoja

lisäksi vesi-siirappiliuosta leivän sivelyyn

Lämmitä piimä ja sekaoita hiiva joukkoon. Lisää aineet puuhaarukalla sekoittaen. Taikina jää löysäksi eikä sitä vaivata. Anna kohota 1,5-2 tuntia

voitele kaksi pitkulaista vuokaa ja anna taikinan kohota hetken niissä. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 2 tuntia.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Syksyä pukkaa











Joen puolelta saatiin telineet purettua kun luokan yläosa on jo maalissa. Alaosan kunnostaminen jää ensi kevääseen. Teline koottiin viikonloppuna etupuolelle ja saatiin laitettua ikkuna paikalleen sekä kesken jääneet räystäslaudat maalattua.


No jotain uuttakin saatiin tehtyä - uusia anturoita valettiin pari kappaletta. Se oli hauskaa hommaa.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Kesän satoa


Tässä on vähän sekalaista kuvamateriaalia. Katto on siis joen puolelta jo valmis ja värikin on laitettu pintaan (asuunon osalta) luokkien kohdalla ollaan menossa.

Lauran tuoleista tuli tosi hienot ja aarteena löytyi lattian alta maitopussi :)







lauantai 25. kesäkuuta 2011

Hyvää Juhannusta



Juhannus aatto oli sateinen ja päivä meni teekeilessä, mutta Juhannuspäivä oli kaunis ja pääsimme taas katon kimppuun lähes kuukauden tauon jälkeen. No heti oli vastassa ensimmäinen haaste - linnunpesä yhden niskan harjalla. Oletimme pesä olevan hyläty kun ei vanhempia näkynyt missään. Tunnin päästä pressujen aukasemisesta pääskyspariskunta päätti kuitenkin näyttäytyä ja vaikka olimme työn touhussa pyrkivät käymään pesällä. Niska saatiin kiinnitettyä, ruuveilla toki kun naulaaminen liikutti pesää ja ennen sadekuuroa pressut päälle. Toivottavasti jatkavat pesueensa kasvattamista.

Tytöt niin karvalliset kuin karvattomatkin nauttivat olotilasta. Riippumatto on viritettynä puiden väliin, jotta lukeminen onnistuu ja näköyhteys katolle on saumaton :)

sunnuntai 15. toukokuuta 2011

Kevättä kerrakseen





Pääskyset tulivat eilen ja koska isoikkuna ei ole tukossa pesän teko samaan paikkaan on hyvin todennäköinen.

Viikonloppu oli todella työntäyteinen ja melkein uupumus oli tullakseen, mutta kasvimaa on hienossa vaiheessa. Ja äitienpäivälahja oli todella tarpeeseen (parempi kuin lapio, totesi työkaveri). Tänä vuonna kokeillaan kateviljelyä ihan tosissaan - toivottavasti onnistuu, isi tietysti epäilee, kun kaikki pitää tehdä hankalimman kautta.

Isillä rakentaminen katolla jatkuu kilvan talonomistajan kanssa. Talonomistaja esittelee kaikki rakennusmateriaalit ensin isille ja sitten vasta asettelee pesäänsä.

lauantai 7. toukokuuta 2011

Pitkät lomat tuottavat tulosta


Joen puoleinen katto saa jo tiiliä, loma säät ovat olleet suosioilliset ja katto on edennyt huimaa vauhtia. No on isi aika pitkiä päiviäkin tehnyt. Pääty seina on nyt maalattuna ja minä olen siirtynyt rappaamaan joenpuoleista seinää.

Talonomistaja alkaa olla jo aika tuttavallisia, ovat jo metrin päässä isistä katolla ja minuakin saattavat lähestyä, vaikkakin varovaisemmin.

Niin ja Isi heitti eilen talviturkin !!!

torstai 21. huhtikuuta 2011

Loma ja lumisadetta



Mutta vaikka isi ei katolle päässytkään oli tosi ahkera päivä eilen. Saatiin paskaraivari ja kaadettiin pajukkoa. Lauran mukaan sääsken tappo talkoot -- no niiden tulevien sääskien. Poltettavaa roskaa riittää koko pääsiäiseksi nuorisolle.

Lisäksi saatiin vihdoinkin vessan oveen lasi - kaunis on vaikka itse sanonkin. Ja Miura sai oman kodin ..

torstai 7. huhtikuuta 2011

Hennan Hienoja otoksia



Toinen kevät tekee tuloa. Henna otti kuvia vähän eri vinkkelistä.

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Hiihtoa, ikkunoita, kaloja ja kaunista päivää



Paitsi että viime viikonloppuna lumet repivät ressut katolta.
Mutta tänään sää on ollut kaunis ja tuuletkin ovat olleet suotuisia, niin että pressutkin ovat pysyneet katolla.
Tuo savustuspönttö on loistava ja hyvä, tällä kertaa Oulujärven ahvenet vain maistuivat maalta.



lauantai 12. helmikuuta 2011

Pohjapiirustus nopeasti tehtynä


Löytyi ohjelma (http://www.floorplanner.com) jolla sai pohjan tehtyä nopsasti. Eihän tämä tarkka ole, mutta antaa viitettä mitä ollaan ajateltu.

Kuvia tuoreiltaan - tänään kuvattuna








Tässä vähän isompi kasa kuvia tänään otettuna. Oli kaunis, mutta kylymä päivä.

Isi teki kässevän hässäkän puille, jotka kadettiin tuosta joen puolelta. Joelta päin otettuja kuvia on vähemmän, mutta tästä näkyy hyvin, että vielä saa koivuja kaataa ja .... paljon.

Sisäkuvia on lähes joka huoneesta. Tällä kertaa kuvattuna vaatehuoneesta, kun piippu ja kaappien väliseinät alkaa olla purettuna näkymä on vähän erilainen.

torstai 13. tammikuuta 2011

Vuoden vaihteen satoa



Joulu oli lyhyt ja meni nopeasti löhöillen ja saunoen. Pukki toi jo hienon rekvisiitan Tuksulaan - jahka joku vielä oppisi sitä käyttämään yhtähyvin kuin ihmiset aikoinaan.

Isi on ahkeroinut sisällä ja ulkona. Nyt salin ja keittiön seinät ja lattia on puhtaana - olkkari ja makuuhuone vielä jäljellä, niin eristeiden tyhjennystä ja hirsien putsaamista nauloista.

maanantai 3. tammikuuta 2011