sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Pakkasta uhmaten tai paossa






Isin tullessa perjantaina koko pihapiiri oli täynnä jänisten jälkijä. Keskialueelta kaadettujen puiden oksat oli ainakin houkutelleet, mutta jälkiä on kaikkialla - jokinen rakennus on kierretty (paitsi koiran koppi), saunan portailla oli istuttu ja talo koloista oli rakennusten alla piipahdettu tai asuttu. Hauskoja kapistuksia vaikkakaan eivät oli nyt näyttäytyneet.






Isi tyhjentää jo käsityöluokan lattiaa multiaisesta ja näyttää, että käsityöluokka on jo paljon paremmassa kunnossa kuin veistosali. Seinät ovat ainakin kauniin väriset eikä sanottavia sinertymiä ole löytynyt. Minä pysyttelin verstaalla tiiliä ja ikkunoita kunnostaen. Ulkona kävin pikaisesti lauantaina valokuvaamassa.
Jylhämän voimalaitoksen alajuoksu höyrysi kauniisti 24 asteen pakkasessa.

lauantai 2. tammikuuta 2010


Hyvää Uutta Vuotta 2010

Uuden vuoden aatto kuin myös Uuden Vuoden ensimmäinen päivä meni mukavasti työn merkeissä. Minä tein kattotiiliä ja isi on purkanut veistoluokan lattiaa - nyt alkaa olla jo maa näkyvissä. Kaikki multiaistet on pois ja alapohjan lahot laudat on nuotiossa. Lisäksi ollaan järjestelty paikkoja ja tehty saunapuita.


Jäälle ei olla vielä uskallettu / ehditty mennä - jollakin on verkot meidän kohdalla ja avantoihin on tuoreet jälet alajuoksulta päin. Naapurin mummon ja papan lapsen lapsi kävi eilen katselemassa ja ihailemassa. Tuumasi, että "Tässähän jää ihan suu auki ihaillessa!" - puhelias tyttö Rovaniemeltä.


Tänään on kova pakkanen ja yhä kovenee nyt jo -28 astetta, mutta sauna on lämpenemässä :-). Taitaa jäädä vilvoittelut vähemälle tänään.