lauantai 9. lokakuuta 2010
Syksy tulee ja joutsenet tekevät lähtöä
Tänään vielä joutsenet laskeutuivat joelle mutkan taakse levähtämään ennen kuin jatkavat matkaa. Kesä oli työn täyteinen ja apuvoimilla oli kiirettä tiilien kanssa. Mutta meidän loman loputtua pihan puoleinen katto oli valmis ja päädyn maalauskin viimeistä kerrosta vaille. Ikkunoiden kanssa jatkan talvihämärissä.
Mutta suurin muutos oli pihan muotoilussa. Kaivinkone teki viikon töitä ja maasta nousi yksi kappaletta koulua. Maasto näyttää nyt monimuotoiselta ja hienolta. Joen puolelle koneenkuljettaja neuvoi kylvämään suoraan hiesun päälle nurmikon. Epäilin, mutta uskoin ja kylvin järkyttävän määrän kaikkia ja nurmen simenet. No nyt siemenet ovat itäneet ja odotellaan sitten kevättä.
Tie on nyt kunnossa eikä ole pelkoa, että jäädään kiinni. Talven aikana kaadetaan kujan varresta vielä koivuja niin saadaan hieno koivukuja aikaiseksi.
tiistai 18. toukokuuta 2010
Uuups meni muutama kuukausi
Mutta lämpötila on liikkunut siniseltä punaiselle - luku on lähes sama. Kesä lähti hyvin käyntiin helatorstain kunniaksi - ja me saatiin paljon aikaiseksi. Pitkän sateisen kauden jälkeen.
Väri on nyt päätetty ja tässä siitä esimakua. Vielä pitää maalata muutamaan kertaan, mutta nyt ollaan oikeillä jäljillä. Kerman keltainen jätettiin.
maanantai 22. helmikuuta 2010
Pakkanen jatkuu ja projekti etenee (unohtui julkaista)
Lauantai aamuna (27.2) oli vajaa -35 astetta. Mutta multiaisen kimppuun käytiin uudella innolla kun päästiin jo asunnon puolelle töihin. Ensimmäinen huone 4:stä on tyhjennetty välipohja eristeistä. Mitään isoja vaurioita ei löytynyt.
Minä olen ollut ikkunoiden kimpussa, kun tiilien puhdistamiselle sää on vähän liian raitis. Odottelen lasten saapumista auttamaan urakan kanssa... eihän noita ole enään montaa tuhatta jälellä.
Puput ovat ilakoineet pihalla meidän poissa ollessa, mutta onhan se hyvä että on talovahdit :-)
Minä olen ollut ikkunoiden kimpussa, kun tiilien puhdistamiselle sää on vähän liian raitis. Odottelen lasten saapumista auttamaan urakan kanssa... eihän noita ole enään montaa tuhatta jälellä.
Puput ovat ilakoineet pihalla meidän poissa ollessa, mutta onhan se hyvä että on talovahdit :-)
sunnuntai 24. tammikuuta 2010
Pakkasta uhmaten tai paossa
Isin tullessa perjantaina koko pihapiiri oli täynnä jänisten jälkijä. Keskialueelta kaadettujen puiden oksat oli ainakin houkutelleet, mutta jälkiä on kaikkialla - jokinen rakennus on kierretty (paitsi koiran koppi), saunan portailla oli istuttu ja talo koloista oli rakennusten alla piipahdettu tai asuttu. Hauskoja kapistuksia vaikkakaan eivät oli nyt näyttäytyneet.
Isi tyhjentää jo käsityöluokan lattiaa multiaisesta ja näyttää, että käsityöluokka on jo paljon paremmassa kunnossa kuin veistosali. Seinät ovat ainakin kauniin väriset eikä sanottavia sinertymiä ole löytynyt. Minä pysyttelin verstaalla tiiliä ja ikkunoita kunnostaen. Ulkona kävin pikaisesti lauantaina valokuvaamassa.
Jylhämän voimalaitoksen alajuoksu höyrysi kauniisti 24 asteen pakkasessa.
lauantai 2. tammikuuta 2010
Hyvää Uutta Vuotta 2010
Uuden vuoden aatto kuin myös Uuden Vuoden ensimmäinen päivä meni mukavasti työn merkeissä. Minä tein kattotiiliä ja isi on purkanut veistoluokan lattiaa - nyt alkaa olla jo maa näkyvissä. Kaikki multiaistet on pois ja alapohjan lahot laudat on nuotiossa. Lisäksi ollaan järjestelty paikkoja ja tehty saunapuita.
Jäälle ei olla vielä uskallettu / ehditty mennä - jollakin on verkot meidän kohdalla ja avantoihin on tuoreet jälet alajuoksulta päin. Naapurin mummon ja papan lapsen lapsi kävi eilen katselemassa ja ihailemassa. Tuumasi, että "Tässähän jää ihan suu auki ihaillessa!" - puhelias tyttö Rovaniemeltä.
Tänään on kova pakkanen ja yhä kovenee nyt jo -28 astetta, mutta sauna on lämpenemässä :-). Taitaa jäädä vilvoittelut vähemälle tänään.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)